Gotlanti – Itämeren suurin saari

Gotlanti on koko Itämeren pinta-alaltaan suurin saari. Noin 57 000 asukkaallaan se on väestömääriä katsottaessa meren neljänneksi suurin. Saari sijaitsee melkein 100 kilometriä Manner-Ruotsin rannikosta itään ja noin 150 kilometriä Latvian rannikosta länteen. Nykyään se on ruotsalaisille varsinkin kesäsesonkina suosittu lomakohde. Luonnon puolesta erityispiirteenä ovat erikoiset kalkkikivipilarit eli raukit. Lapsiperheille suosittuja vierailukohteita ovat Peppi Pitkätossun talo Huvikumpu Kneippbyssa, sekä Toftan viikinkikylä.

Gotlanti sijainti kartta itämeri
Gotlanti sijainti kartta

Visby

Gotlannin selvästi suurin kaupunki on Visby, jossa asuu melkein 25 000 asukasta eli lähes puolet koko saaren väestöstä. Se sijaitsee aikalailla keskellä saaren länsirannikkoa. Visby oli keskiajalla merkittävä ja vauras hansakaupunki ja tästä muistuttaa edelleen nätti vanhakaupunki, joka kuuluu UNESCON-maailmanperintökohteiden joukkoon ja sitä kiertävä yli kolmen kilometrin pituinen kehämuuri. Historiallisen keskustan idyllisiä mukulakivikatuja kävellessä saattaa tuntea matkanneensa kauemmaksikin. Visbyn pohjoispuolella sijaitsee Gotlannin kansainvälinen lentokenttä, jonne on ollut kesäkausilla myös reittilentoja myös Helsingistä Finnairin tarjoamana. Tukholmasta lentoja on vuoden ympäri.

Visby kaupunki

Fårö – Bergmanin saari

Gotlanti tunnetaan myös suuren elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin kotipaikkana. Bergman ei tosin asunut pääsaarella vaan siitä irrallisella pienellä Fårön saarella Gotlannin pohjoispuolella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *